Killerikommentit
Matkalta kohti Killeriä tavoitettu Akseli kertoi, että kaikkien illalla starttaavien hevosten viimeistelyt sujuivat normaalilla tavalla. Viimeistelyt ajettiin eilen sunnuntaina. Kihisevän kuumia tallitipsejä ei tällä kertaa ole tarjolla.

Brown Arrow aloittaa illan. Takarivin lähtöpaikka ei siinä mielessä ole hyvä, että ruuna ei ole kovin meritoitunut kiertelijä, vaan on ottanut menestyksensä lähinnä keulajuoksujen jälkeen. Edessä on asialliset lähtijät, joiden takaa saa varmasti ainakin kohtuulliset asemat. Tauluaan paremmassa kunnossa "nuoli" on. Viimeksi matkavauhti oli keskipitkälle matkalle liian kovaa melko kovassa aikaryhmässä. Kolmen porukkaan.

Walk Me Home (L4) oli viikko sitten tärppihevosena. Hyvin tamma kirikin joukon hänniltä maaliin saakka ja puristi loppumetreillä toiseksi. 14/700m kiri. Akselin mukaan tamma on kovin tasavauhtinen. Viimeksikin tämä näkyi siinä, että edestä kiriin lähtenyt selkä karkasi heti muutaman mitan päähän, joten vetoapua ei kirissä ollut tarjolla. Tänään Akselille kelpaisi vaikka kuolemanpaikkakin, jos vain sinne pääsisi. Kutosradalta juoksunkulusta voi tulla vaikea. Kuntonsa puolesta tamma taistelee tiukasti jälleen totosijoituksista. Viikko sitten vihjetä kirjoitettaessa peliprosentti oli 4%, nyt 15%, joten pelaajat ovat "päässeet taas jyvälle" tamman kyvyistä. Nro 4 vakuutti palstanpitäjän viimeksi Teivossa.

Muscles Sue starttaa tammasarjan suosikkina (33%). Pitkän tauon jälkeen esitykset ovat olleet nousujohteisia, viimeksi ennätys koheni jälleen reippaasti. Torstaina muskelilla ajettiin hiittiä Vaasan radalla. Tamma meni asiallisesti, mutta ei ehkä ollut aivan terävimmillään. Starttiin vaihdetaan taas kilpailuvehkeet ylle. Mukana on paljon hyviä tammoja, joten vaikka voittoa odotetaankin kovasti, ei ole väärin laittaa muitakin mukaan nelkkukuiteille.

Victor Match (L7) palaa pikkupaussilta. Myös Matti oli torstaina radalla. 22-vauhtia ajettiin pari kilometriä läpi ja valmentaja oli tyytyväinen matin otteisiin ja ravin sujuvuuteen. Matti lähtee lujaa ja alkuun on tuosta satsattava ainakin jonkin verran. Dödsi ei olisi hyvä juoksupaikka ollenkaan. Odotuksissa on menestystä jo tässä, mutta varsinkin jatkossa. Matti kilpailee nyt kengät jalassa.

Jetta Lady päättää ravi-illan. Brown Arrow:n sisko on iso ja hyvillä välityksillä varustettu tamma. Ravin kanssa tulee ehkä ongelmia, jos alku menee liian kovaksi. Juoksuradan paikka ei ole paras mahdollinen, mutta johonkin on sieltä alussa koetettava päästä. Uran kaksi avausstarttia ovat sujuneet suunnitelmien mukaan, rauhallisesti ja kilpailurutiinia- ja osaamista hakien. Vaasan voitto irtosi hyvällä ajalla ja tyylillä kevyestä lähdöstä. Nyt vastus on varsinkin takamatkalaisten osalta paljon kovempi, mutta onneksi Jetta saa niihin hyvitystä.
Uutinen lisätty 07.09.2009
Content Management Powered by UTF-8 CuteNews

Etusivulle