Elitloppet-viikonlopun tapahtumat

Tärkein saldo viikonlopun annista oli se, että hevoset olivat todellakin riittäviä lähtöihinsä. Sekä Molli että Matti tulivat lentämällä loppua maaliin omissa lähdöissään.

G. Mollin hirmujuoksua on ihasteltu laajasti. Molli meni epävarmasti auton takana ja ponkaisi sitten peitsin kautta laukalle. Kyllä harmitti kaikkia! Laukassaan Molli jäi kymmeniä metrejä pääjoukossa. Sinnikäs takaa-ajo tuotti tulosta ensin niin, että pääjoukkoon päästiin mukaan reilut kierros ennen maalia. Sisärataa pitkin vähitellen edelleen kohti kärkeä, kunnes loppukurvissa oli Goop-nimisiä hiljentäviä selkiä edessä kahdessa sukupolvessa. Vauhdin pysäytys ja jälleen uusi pujottelu kohti kärkeä. Vapaata kiritilaa oli tarjolla vähänlaisesti loppusuorallakin. Lopulta Molli oli neljäs, hirmuesityksellä. Viimeiset 2000m epävirallisella kellotuksella 11,5 ja viimeiset 800m virallisemmin 10.8. Kanuunaesitys! Aika 12,9axke ja SEK-valuuttaa 3220€:n edestä. Travnetin tarkkailijat kehuivat G. Mollin näyttäneen hienolta koko päivän. Edessä on mielenkiintoinen ravikesä!

Sunnuntaina Matti starttasi Samun ajamana oppilaslähdössä. Lähtöraide oli hieman parantunut, kuutoseksi. Rivakka kiihdytys, ja juoksupaikka löytyi 3. sisältä. Matkavauhti oli toisella puolikkaalla rauhallista, mutta väliprässiä saanut keulahevonen väsyi loppukurviin mentäessä, Vapaata kiriväylää ei meinannut löytyä sitten millään ja Matti valui ihan hännille sisäradalla. 100m ennen maalia Samu sai käännettyä Matin monta rataa ulospäin ja hurjalla loppuvedolla Matti ehti ohi nipusta hevosia viidenneksi. Maalilinjan Victor Match leikkasi aivan omaa vauhtiaan ja Samu kertoi hevosen tuntuneen todella hyvältä! Aika 13.7ake ja matkarahoja 736€. Tästä on Matinkin hyvä jatkaa, sillä kunto on nyt mallillaan!
Uutinen lisätty 02.06.2009
Content Management Powered by UTF-8 CuteNews

Etusivulle